Eurooppa-foorumi kutsuu kaikki keskustelemaan Euroopasta 27.–28.8.

Foorumin rajallisessa osallistumisessa paikan päällä noudatetaan tarkoin viranomaisten suuria tilaisuuksia koskevia ohjeita. Kaikki ovat tervetulleita suoraan verkkotapahtumaan seuraamaan koko ohjelmatarjontaa ja osallistumaan siihen kysymällä ja kommentoimalla osoitteessa www.europeforum.fi.

Eurooppa-foorumi järjestetään Turussa yli 30 kansalaisjärjestön ja julkisyhteisön kanssa. Tämän vuoden tapahtuman keskiössä ovat Suomen 25-vuotinen EU-jäsenyys, Green Deal ja ulkopolitiikka sekä järjestöt ja nuoret. Suomen poliittisen kauden avaustapahtumassa asiantuntijat, päättäjät ja yleisö osallistuvat kahden päivän aikana korkeatasoisiin keskusteluihin, joissa puhujina ovat muun muassa komissaari Jutta Urpilainen ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen.

Eurooppa-foorumi on valtakunnallinen kansalaisjärjestöjen ja julkisen vallan yhteistyöstä syntyvä keskustelufoorumi, jossa kuka tahansa voi osallistua keskusteluun politiikkojen, päättäjien ja asiantuntijoiden kanssa.

”Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta teemme tänäkin vuonna sisällöllisesti vahvan tapahtuman tilanteessa, jossa Eurooppa-keskustelu on entistäkin ajankohtaisempaa. Nyt esillä ovat etenkin järjestöt ja nuoret, mistä olen erityisen iloinen. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan verkkoon, vaikka omalta kotisohvalta käsin!” kehottaa Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.

Nuorten EU-huippukokous ja meppipaneeli

Kahden päivän aikana nuorisojärjestöjen ohjelmissa käsitellään muun muassa EU:n globaalia roolia sekä EU:n suhteita Kiinaan ja Afrikkaan. Nuorten EU-huippukokoukseen ja sen tulosten tarkasteluun osallistuu myös komissaari Jutta Urpilainen. Vuorossa on lisäksi työelämätapahtuma, jossa on mahdollisuus tavata EU-ammattilaisia. Järjestäjinä eri tapahtumissa ovat Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Eurooppanuoret, Turun Eurooppanuoret ja Euroopan nuorten parlamentti Suomessa.

Itämeri kohtaa Green Dealin

Eurooppa-foorumin talous- ja tiedepäivänä torstaina 27.8. pureudutaan erityisesti Green Dealin vaikutuksiin sekä Itämeren tilaan ja alueen haasteisiin. Lisäksi torstaina keskustellaan Turun terveysklusterista eurooppalaisen tutkimuksen veturina, turvallisista tietoverkoista kestävän digitaalisen kasvun ytimessä sekä pikamuodista ja EU:n roolista yritysvastuullisuuden edistäjänä.

Torstain Itämeri ja EU:n ilmastopolitiikka paneelin avauspuheenvuoron pitää Saksan Suomen-suurlähettiläs Konrad Arz von Straussenburg. Itämeriaiheissa puhujina ovat muun muassa MEP Ville Niinistö, apulaisprofessori Anna Törnroos-Remes, Åbo Akademi, johtava hallintoviranhaltija Ismo Ulvila Euroopan komission ilmasto-pääosastosta, Ph.D. Magnus Gustafsson, Åbo Akademi, apulaisprofessori Tomi Solakivi, Turun yliopisto, toimitusjohtaja Elina Andersson, Meriteollisuus, Prof. Henrik Ringbom, Turun yliopisto/Åbo Akademi ja MEP Sirpa Pietikäinen.

Talous- ja tiedepäivän ohjelmaosioissa esiintyvät ja keskustelevat muun muassa MEPit Ville Niinistö, Elsi KatainenMiapetra Kumpula-Natri, Sirpa Pietikäinen, Mauri Pekkarinen ja Henna Virkkunen, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila, työelämäprofessori Vesa Vihriälä, Eurooppalaisen Suomen puheenjohtaja Ville Kaunisto, toimitusjohtajat Jan Feller, Saksalais-Suomalainen Kauppakamari, Piia-Noora Kauppi, Finanssiala, Jaakko Hirvola, Teknologiateollisuus, Jukka Leinonen, DNA Oyj, Ison-Britannian Suomen suurlähettiläs Tom Dodd, valtiosihteeri Terhi Lehtonen, Suomen ilmastosuurlähettiläs Jan Wahlberg ja Euroopan metsäinstituutin johtaja Marc Palahí.

Perjantain politiikkapäivään orientoidutaan torstain päätteeksi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokelan moderoimalla keskustelulla vuonna 1995 Euroopan unioniin liittyneiden Suomen, Ruotsin ja Itävallan suhteesta Euroopan unioniin tulevaisuudessa. Paneelissa keskustelevat Itävallan Suomen suurlähettiläs Maximilian Hennig, SIEPSin johtaja Göran von Sydow ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Saila Heinikoski.

Minne EU ja Suomi ovat matkalla?

Perjantaina 28.8. politiikka ja tiede kohtaavat, kun ohjelmissa pohditaan etenkin Suomen 25-vuotista EU-taivalta sekä suunnataan katse myös tulevaisuuteen: millaista Eurooppaa Suomi haluaa?

Lisäksi keskustellaan demokratiasta, päätöksenteosta ja yhtenäisyydestä poikkeusoloissa, EU:n puolustusyhteistyöstä, maahanmuuttopolitiikasta, Suomi-EU-Venäjä-haasteista sekä kaupungeista koronan jälkeisessä Euroopassa.

Komissaarikeskustelussa ajatuksia vaihtavat komissaari Jutta Urpilainen sekä entiset komissaarit Jyrki Katainen ja Erkki Liikanen. Työmarkkinajärjestöt keskustelevat perjantaina Suomen seuraavasta 25 vuodesta EU:ssa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan, STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan sekä EK:n johtaja Petri Vuorion ja Akavan johtaja Pekka Piispasen johdolla. Perjantaina Eurooppalaisen Suomen ”neljännesvuosisadan debatti Suomesta ja Euroopasta” -sukupolvikeskustelussa mukana ovat suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi ja kansanedustaja Elina Lepomäki.

Vakautta ja vaurautta – Eurooppa-politiikka osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa -seminaarissa keskustelevat muun muassa valtiovarainministeri Matti Vanhanen, komissaari Jutta Urpilainen, MEP Alviina Alametsä, Eurooppanuorten puheenjohtaja Iiris Asunmaa, EU:n sotilasesikunnan päällikkö Esa Pulkkinen, johtaja Mika Aaltola, Euroopan komission puolustusteollisuuden ja avaruusasioiden pääosaston johtaja Timo Pesonen sekä kansanedustajat Ilkka KanervaMika Niikko ja Erkki Tuomioja. Seminaarin avaa ministeri Pertti Salolainen. Juontajana toimii Ylen EU-kirjeenvaihtaja Susanna Turunen.

Tule mukaan verkkotapahtumaan keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta!

Eurooppa-foorumin ohjelma lähetetään ilmaiseksi Eurooppa-foorumi mobiilisovelluksen sekä Eurooppa-foorumin tapahtumasivun www.europeforum.fi kautta. Ohjelmiin voi osallistua kommentoimalla ja esittämällä kysymyksiä mobiilisovelluksessa, tapahtumasivulla ja Twitterissä. Keskustelut tallennetaan, ja ne ovat katseltavissa myöhemmin muun muassa YouTubesta.

Suuntaa Euroopan tulevaisuuteen ja tule mukaan Eurooppa-foorumiin 27.–28.8.2020 osoitteessa www.europeforum.fi!