Turussa järjestetty Eurooppa-foorumi herätti väkevää keskustelua informaatiovaikuttamisesta, turvallisuuspolitiikasta ja EU:n roolista

Eurooppa-foorumi kokosi 25.–27.8.2021 Turussa yhteen satoja päättäjiä, asiantuntijoita ja kansalaisia. Tapahtuma järjestettiin nyt neljättä kertaa ja toista kertaa terveysturvallisena hybriditapahtumana, jossa suuri yleisö osallistui keskusteluihin verkon välityksellä. Kolmen päivän aikana toteutettiin yli 30 korkealaatuista ohjelmaosuutta, ja livelähetyksissä vieraili tapahtuman aikana yli 2700 uniikkia kävijää.

Myös EU-maiden suurlähetystöjen sekä USA:n ja Iso-Britannian lähetystöjen edustajat olivat mukana foorumin ohjelmaosuuksissa. Seuraavan kerran tapahtuma järjestetään 24.–26.8.2022.

– Eurooppa-foorumi on vuoden keskeisimpiä EU-poliittisia tilaisuuksia. Eurooppa-foorumi on viime vuosina tuonut suomalaiseen EU-keskusteluun sen kaipaamaa asiasisältöjen monipuolisuutta, mistä haluan erityisesti kiittää järjestäjiä, perjantaina Turussa keskusteluun osallistunut pääministeri Sanna Marin sanoo.

– Neljässä vuodessa Turun Eurooppa-foorumi on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen politiikan vuosikellossa. Foorumi on hyvin suosittu, tarjoaa keskusteluja laajalla skaalalla ja kokoaa paikalle huippupäättäjiä. Tämän vuoden tapahtuma oli jälleen menestys, ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuoden Eurooppa-foorumin suunnitteluun, sanoo Turun pormestari Minna Arve.

Keskustelua Euroopan tulevaisuudesta politiikan kärkinimien johdolla

Eurooppa-foorumin keskusteluissa korostuivat tänä vuonna EU:n ja Suomen murros. EU-vaikuttajien johdolla keskusteltiin muun muassa informaatiovaikuttamisesta, oikeusvaltiosta, EU:n roolista digitalisaation edistämisessä ja EU:n muutoksesta. Myös EU:n vähäinen rooli Afganistanin tilanteen ratkaisemisessa puhutti useita keskustelijoita yli paneelirajojen.

– Minulla on ollut kunnia osallistua ainutlaatuiseen ja arvostettuun Eurooppa-foorumiin. Foorumin järjestäminen on erittäin ajankohtaista nyt, kun koronapandemia edelleen aiheuttaa aivan uudenlaisia haasteita yhteiskunnille ja taloudelle, Turussa torstaina puhunut Euroopan komission pääsihteeri Ilze Juhansone muistuttaa.

Tapahtuman ohjelmatallenteet löytyvät verkosta

Foorumin aikana osallistujat keskustelivat aktiivisesti niin tapahtuma-alustan kautta kuin sosiaalisessa mediassakin. Foorumin järjestelyissä korostettiin moniäänisyyttä ja kaikkien kansalaisten mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa EU-keskusteluun.

Kaikki tapahtuman ohjelmat ovat katsottavissa myöhemmin videotallenteina Eurooppa-foorumin sivujen kautta osoitteessa www.europeforum.fi.