Euroopan historiallinen tilaisuus

Elokuussa Turussa järjestetään viides Eurooppa-foorumi, suomalaisen Eurooppa-keskustelun suurin, tärkein ja kiinnostavin tapahtuma. Foorumin viiden vuoden aikana maailman riento on todella ollut rajua. Kun aloitimme vuonna 2018, emme olisi osanneet kuvitellakaan koronapandemiaa tai Venäjän turvautumista täysimittaiseen hyökkäyssotaan omien intressiensä edistämiseksi. Emme sitäkään, että nyt lähes kaikki Euroopan maat kasvattavat sotilasmenojaan kansallisin päätöksin.

Kun elokuussa kokoonnumme, se tapahtuu aivan olennaisesti erilaisessa Suomessa ja Euroopassa kuin vuosi sitten. Naamiot on nyt riisuttu, kuten presidentti Sauli Niinistö erinomaisesti kiteytti. Venäjän oikeudeton hyökkäys ja sotarikokset Ukrainan maaperällä alleviivaavat entistä voimakkaammin Euroopan yhdentymisen alkuperäisen motivaation, rauhan säilyttämisen puolesta toimimisen, tärkeyttä.

Yksi neljän aiemman Eurooppa-foorumin vakiokeskusteluaiheista on ollut EU:n puolustusyhteistyön syventäminen. Vaikka tämä yhteistyö onkin viime vuosina ottanut kukonaskelia eteenpäin, kävi nyt niin, että todellisuus ajoi keskusteluista ja suunnitelmista vauhdilla ohitse. Elokuussa olemme tilanteessa, jossa Suomi ja Ruotsi ovat NATO-jäsenyysprosessinsa loppumetreillä.

EU:n 27 jäsenvaltiosta sotilasliitto NATO:n kuulumattomia on ollut vain kuusi eli Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti, Malta ja Kypros. Näistä merkittävää sotilaallista suorituskykyä on Suomella ja Ruotsilla. Varsinkin asevelvollisuudella, mittavalla reservillä, teknologisesti edistyneellä armeijalla ja vahvalla omalla puolustuskyvyllä varustetun Suomen jäsenyys tuo NATO:lle Pohjois-Euroopassa aivan uusia lihaksia.

Olemme todellakin historiallisessa käännekohdassa. 210 vuoden jälkeen Ruotsi irtautuu sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan. Suomi oli edellisen kerran sotilaallisessa liittosuhteessa Hitlerin Saksan kanssa jatkosodan vuosina 1941-1944. Vladimir Putin jää historiaan Venäjän suuruuden rippeetkin tuhonneena typeryksenä ja rikollisena. Hänen ansiostaan Ukraina karkaa lopullisesti Eurooppaan ja Venäjällä on koko 2250 kilometrin mittaisen EU-rajansa takana vastassa myös NATO.

Jotkut ovat jo ehtineet spekuloida NATO-jäsenyyden vähentävän EU:n merkitystä Suomelle ja Ruotsille. Näen asian olevan aivan päinvastoin. Vain hivenen kärjistäen olemme nyt saapumassa tilanteeseen, jossa NATO on EU:n puolustusvoimat ja EU NATO:n poliittinen siipi. Vaikka toinen on taloudellis-poliittinen liittoutuma ja toinen sotilaallinen, molemmat jakavat saman demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioon sitoutuneen arvopohjan. Intressit ja maailmankuva ovat yhteiset.

EU:lle sotilaallisen suorituskyvyn rakentaminen on ollut aina vaikea kysymys. Sitä on ollut vaikea sovittaa unionin alkuperäisiin rauhan puolustamisen ja talouskasvun edistämisen tavoitteisiin. Toisaalta monet varsinkin NATO:on kuuluvista jäsenmaista ovat suhtautuneet torjuvasti päällekkäisten järjestelmien rakentamiseen. Kun Suomesta ja Ruotsista tulee NATO-maita, on EU:n sotilaallisille kyvykkyyksille entistäkin vähemmän tarvetta.

Venäjän tulevaisuus on hämärän peitossa, mutta se on selvää, että venäläisille ovat koettamassa erittäin vaikeat ajat. Energianvienti Eurooppaan tyrehtyy, ulkomaankauppa sakkaa, kansalaisten ostovoima romahtaa, kauppojen hyllyt tyhjenevät. Ne eurooppalaiset piirit, jotka suhtautuivat Venäjään myönteisesti ja jopa näkivät siinä jonkinlaisen esikuvan, ovat menettäneet uskottavuutensa lopullisesti.

Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyys vapauttaa EU:n resursseja niihin asioihin, jotka se osaa parhaiten. Venäjä ei EU:n haasteena katoa minnekään. Paradoksaalisesti Putinin ansiosta tuleva Venäjä on kuitenkin huomattavasti lauhkeampi ja vaarattomampi kumppani kuin nykyinen. Sillä ei tule olemaan minkäänlaisia edellytyksiä suurvallaksi paluuseen. Tämän on oltava Putinin jälkeisen Venäjän johdon ajattelun lähtökohta.

Sodasta elpyvä Ukraina tulee jatkamaan länsi-integraatiotaan tähtäimessään EU:n ja NATO:n jäsenyys. Optimistisesti ajatellen voisi jopa nähdä, että kun Putinin aika päättyy, syntyy Venäjällä 1990-luvun kaltainen nollapiste, jossa maalle aukeaa myös demokraattisen tulevaisuuden mahdollisuus. Tässä avautuu myös EU:lle maailmanhistoriallinen mahdollisuus Venäjän demokraattiselle tielle kannustajana ja opastajana.

Vuonna 2022 syntyi aivan uudenlainen Eurooppa. NATO:n laajenemisen ja Venäjän peruuttamattoman heikentymisen ansiosta Euroopan unionille aukeaa nyt historiallinen työrauha keskittyä niihin asioihin, jotka se parhaiten osaa, eli demokratiaa, markkinataloutta, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja luonnon kunnioittamista edistävän politiikan tekemiseen.