Ihmisten luoman kriisin ratkaisu tarvitsee myös ihmistieteiden osaamista

Ilmastokriisiä lähestytään tyypillisesti vain luonnontieteellisestä näkökulmasta, vaikka ilmastonmuutokset juurisyyt ovat ihmisten toiminnassa. Tämän vuoksi ratkaisut ilmastokriisiin edellyttävät väistämättömästi myös ihmistieteiden näkökulmaa. Julkinen keskustelu aiheesta kuitenkin usein ylenkatsoo esimerkiksi ilmastoahdistusta tai muita ilmastonmuutoksen herättämiä psyykkisiä rektioita. Sen sijaan korostetaan tarvetta kehittää uusia teknologisia innovaatioita, jotta elämäntyyliimme ei tulisi ikävältä tuntuvia muutoksia.

Me kuitenkin tiedämme jo lukuisia tarpeellisia keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Emme voi jäädä odottelemaan uusia ihmekeksintöjä, vaan meidän on saatava hiilidioksipäästömme laskuun nyt. Esimerkiksi irtaantumalla fossiilisista energianlähteistä sekä muuttamalla ruokavalio-, asumis- ja liikkumistottumuksiamme. Nykyhetken suurempi kysymys ei ehkä olekaan ”Mitä pitäisi tehdä?” vaan ”Miten saamme ihmiset toteuttamaan tarvittavat muutokset?”. Ilmastokriisin ratkaisun edellyttämät muutokset ovatkin niin massiivisia, että niitä tarvitaan yhteiskunnan joka alalla ja tieteen joka sektorilla.

Yksi näistä aloista on psykologia. Psykologiassa tarkastellaan esimerkiksi sitä, millä käyttäytymistieteellisillä keinoilla voimme ohjata ihmisten käytöstä kestävään suuntaan. Ajankohtainen kysymys on myös se, minkälaisia tunteita ilmastokriisi herättää ja miten ne vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin sekä toimintaan.

Itse olen tutkinut ilmastoahdistuksen ja -toivon yhteyksiä ilmastotoimiin. Keskeisin havainto on, että molemmat tunteet ovat vahvasti yhteydessä siihen, toimiiko ihminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vai ei. Tunteilla onkin merkittävä rooli siinä, mitä ajattelemme ilmastonmuutoksesta, minkälaisia päätöksiä teemme ja miten toimimme siihen liittyen. Tunteiden roolia ei siksi kannatakaan unohtaa.

Ilmastoahdistus ei lähtökohtaisesti ole sairaus tai häiriö, vaan luonnollinen reaktio luonnottomaan tilanteeseen. Vaikka ilmastoahdistus nähdään usein vain kielteisenä ilmiönä, silläkin on mahdollisuus olla myönteistä muutosta aktivoiva voima. Yksi tapa oman ilmastoahdistuksen lievittämiseksi voikin olla, että pyrkii löytämään omien arvojen mukaisia tekoja, joihin voi kanavoida omaa ahdistusta. Ahdistus on nimittäin evolutiivisesti kehittynyt suojaamaan meitä uhilta virittämällä meitä toimimaan. Mutta jos olo on täysin toivoton ja mitään toimintamahdollisuuksia ei ole, ahdistuksesta tulee lamauttavaa.

Ahdistuksen lisäksi onkin olennaista tarkastella myös ilmastotoivoa, pystyvyysuskoa ja resilienssiä. Nämä käsitteet linkittyvät olennaisesti toisiinsa ja ovat tärkeitä ihmisten kriisinkestävyyden sekä toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Tämän edistämiseksi on tärkeää, että ilmastokeskustelu ei pyöri vain kauhukuvien ympärillä. On myös tarpeen nostaa esiin motivoivia esimerkkejä siitä, miten yksilöt ja yhteisöt ovat kyenneet edistämään kestävää kehitystä.

Lisäksi tarvitaan tilaa jakaa yhdessä sitä, miltä muuttuva maailma meissä tuntuu. Onkin mahdollista, että sosiaalinen tuki auttaa sekä lievittämään ilmastoahdistusta että motivoi yhteiskuntamme tarvitsemiin kestäviin muutoksiin. Jakamisen kautta voimme huomata, että pelkojemmekaan keskellä emme ole yksin, vaan olemme tämän haasteen edessä yhdessä. Siksi voimme myös selvitä siitä yhdessä.