Neljän kriisin kirous
Juuri kun maailma ryhtyi työstämään ilmastonmuutoshaastetta tosissaan ja todella leveällä rintamalla, joku Kiinassa söi lepakon, ja pandemian tulvaportit avautuivat. Kaksi vuotta myöhemmin, kun vihdoin eläteltiin toiveita pandemian osittaisesta selättämisestä, Vladimir Putin päätti hyökätä Ukrainaan. Kaiken tämän taustalla tikittää vääjäämättä etenevä luontokato.
Niskassamme on neljän kriisin kirous. Jokainen näistä neljästä vaatii yksikseenkin globaalien voimavarojen keskittämistä.
Ilmastonmuutokseen vastaaminen edellyttää vuosikymmenten mittaisia biljoonaluokan investointeja. Covid -pandemia maksaa maailmantaloudelle historiallisen paljon, ja seuraavaan pandemiaan varautuminen biljoonakaupalla lisää. Ukrainan sodan monipolvista laskua maksavat parhaillaan juuri ne maat, joiden pitäisi vastata muistakin globaaleista laskuista.
Yhtäkkiä joudumme priorisoimaan. Ukrainan sota seurauksineen tunkee ensinnä syliin. Kakkosena kirii Covid -pandemia, vaikka globaalin terveyskattavuuden luominen tulevien pandemioiden tuottaman iskun pehmentämiseksi onkin selvästi unohdettu. Häviäjä näyttäisi olevan luontokadon ja ilmastonmuutoksen kohtalonyhteys.
Julkisuuteen asti on jo ennättänyt muutama toive ilmastoasioiden laittamisesta vuosiksi hyllylle, odottamaan parempia aikoja. Parempia aikoja? Parhaat menivät jo. Hyllytys on itsetuhoinen ajatus.
Mikäli Putin ei suunnittele täydellistä ydintuhoa, luontokadon ja ilmastonmuutoksen yhdistelmä tuottaa uskottavimman eksistentiaalisen uhan elämänmuodollemme ja ihmiskunnalle. Siksi ne eivät saa jäädä jonon hännille.
Kansainvälinen valuuttarahasto on laskenut, että vuoteen 2024 mennessä Covid -pandemia erilaisine rajoituksineen tulee maksamaan maailmantaloudelle kaksitoista ja puoli tuhatta miljardia dollaria (12.500.000.000.000 US$). Suuri osa tästä katetaan velanotolla. Velkavetoisesti huolehditaan myös Putinin sodan välittömistä kuluista ja sen seurauksista.
Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan maailman julkinen velka nousi vuonna 2020 ennätyskorkealle 99 prosenttiin suhteessa globaaliin bruttokansantuotteeseen. Julkinen ja yksityinen velka yhteensä vastasi vuonna 2020 kokonaista 256 prosenttia maailman GDP:stä. Eniten velanottoaan ovat kasvattaneet kehittyneet maat.
YK:n laskelmien mukaan maailman pitäisi sijoittaa päästöjen vähentämiseen, toteutuvien ilmastoriskien vaikutuksen vähentämiseen ja niihin sopeutumiseen vuosittain jopa puoli biljoonaa dollaria. Päästöjen hinnoittelun kautta saatavan rahoituksen ja sitä innovatiivisempien rahoitusratkaisujen osana ja ohella tarvitaan uutta velkaa.
Nyt kysytään jääkö ilmastonmuutoksen vaatimiin investointeihin velanottovaraa? Globaali velka oli vuonna 2020 yhteensä kaksisataakaksikymmentäkuusituhatta miljardia dollaria (226.000.000.000.000 US$). Covid -pandemian vuoksi velka kasvoi tuon yhden vuoden aikana yli kymmenellä prosentilla. Yli puolet kasvusta oli hallitusten velanottoa.
Maailmasta löytyy ekonomisteja, joiden mukaan globaalit taloudelliset voimavarat ovat aikaa sitten irronneet reaalimaailmasta, ja maailmantalouden kestävyys on alkemistisen uskon varassa.
Täydellisessä maailmassa maailmantalouden tulisi kyetä rahoittamaan se mihin ihmiskunnan kyvyt kulloinkin riittävät. Jos tämä yhtälö on edes etäisesti tasapainossa, alkemistisinkin usko saattaa riittää pitämään paketin kasassa.
Mikäli ihmiskunnan kyky vastata ilmastonmuutoksen haasteisiinkin on osin uskon asia, olemme parhaillaan käännekohdassa, joka tarjoaa eväitä vahvistaa tätä uskoa.
Neljän kriisin kirouksesta huolimatta maailman on kyettävä vastaamaan ilmastonmuutoksen haasteisiin etupainotteisesti. Tälle ei ole vaihtoehtoja olemassa.
Perinteinen pioneerihenki on suunnattava uudelleen, avaamaan silmät nähdä ylivoimaisilta vaikuttavien kustannusten ja ongelmien sijaan vaadittavien muutosten tuottamat ennennäkemättömät mahdollisuudet.
Mikäli uskomme ihmiskunnan kykyjen riittävän lähimpien 30-80 -vuoden kuluessa hallitsemaan ilmastonmuutoksen uhkaavimmat suorat seuraukset heijasteineen, täytyy lopulta löytää myös pohja varmistaa tälle työlle resurssit.